maanantai, 15. tammikuu 2018

S-Pankin - Laina laina laina lähti viraaliksi

No nyt nyt nyt! Miten tämä voi lähteä viraaliksi??

S-pankki pamautti ulos aivan surkean radiomainoksen, joka ei sitten kuitenkaan tainnut olla aivan surkea, koska tätä tyhmää renkutusta on kuunneltu radion lisäksi myös Youtubessa aikalailla. Youtubessa videolla on uskomattomat 455 000 näyttökertaa.

Kuinka moni teistä on nähnyt/kuullut tämän mainoksen??

Tähän piti tulla video, mutta en nyt osannut sitä tässä Vuodatuksessa lisätä.. Neuvot tervetulleita :) Pääset katsomaan videon tästä.

Jätän tämän nyt vaan tähän. Viraali blogi kiittää ja kuittaa!

BTW. City Blogissa kerrottiin lainojen yhdistämisestä vähän paremmin kuin tässä renkutuksessa.

keskiviikko, 3. tammikuu 2018

Viraali Blogin ensimmäinen postaus!

Aivan mahtavaa, että löysin Vuodatuksen!

Nyt se alkaa! Nimittäin viraali-ilmiöiden listaaminen ja tietysti niille naureskeleminen.

Aloitetaan ensimmäinen postaus kevyesti listaamalla hauska, turha ja hieman vakavampi viraalipostaus.

Kerron nyt kuitenkin alkuun, että vuosi on omalta osaltani alkanut mukavasti ja oma uuden vuoden lupaus oli alkaa aktiivisemmin pitämään blogia. Aikaisemmin Bloggerilla jotain kirjoittelin, mutta en edes sitä blogia halua tähän linkitellä, vaan aloittaa ihan puhtaalta pöydältä. Bloggeri blogini ei nimittäin aivan viraaliksi lähtenyt :D Tämä Vuodatuksen alusta tuntuu ainakin näin alkuun huomattavasti yksinkertaisemmalta käyttää ja blogin ulkoasukin oli helppo räplätä kuntoon. Vai mitä olette mieltä, tuliko sopiva lookki Viraali Blogille?

Vuoden 2018 ensimmäiset Viraalit:

1. Hauska: Palloillakin on tunteet :D

Koripalllon%20tunteet.jpg

Voi herranjestas kuinka hauskoja näiden pallojen ilmeistä on saatu tehtyä :D Katso kaikki kuvat täältä (ensimmäiset lainattu myös Bored Pandalta).

 

2. Turha: Keskisen Vesa pahoitti mielensä

Yllätäen Iltalehden uutisoimana saimme turhan viraaliilmiön aikaiseksi. Eihän näistä ole mitään järkeä uutisoida, mutta mutta... Jätetään tämä nyt vain tähän.

Käytännössä siis Vesa ei tykännyt netissä liikkuvista erohuhuista.

 

3. Se vakavampi: Vuoden 2017 huonoimmat salasanat

Huonoimmat%20salasanat%202017.jpg

The Independet uutisoi listan huonoimmista salasanoista, joita oikeasti käytettiin vuonna 2017. Lista on syystäkin lähtenyt viraaliksi, sillä kuka nyt oikeasti laittaa salasanakseen "123456"?

Yrityksellä on lähes kahdeksan miljoonaa seuraajaa Facebookissa, joten artikkeleiden viraaliksi lähtemiseen on hyvät mahdollisuudet, sillä usein yhden miehen postaus ei saa tuulta aivan samalla tavalla alle kuin tämmöisten uutisjättiläisten postaukset.

Pienenä vinkkinä voin sanoa kaikille, että salasanoja ei tarvitse nykyään muistaa vaan useiden virustorjuntaohjelmistojen mukana tulee myös salasanaholvi, joka muistaa, suojaa ja jopa luo oikeasti hyviä salasanoja puolestasi. Olen muutenkin itse alkanut kallistumaan sen suuntaan, että VPN ja virustorjunta on aina ehdoton. Myös ilmainen työkalu salasanojen suojaamiseen ja tallentamiseen on olemassa, nimittäin LastPass.

Lista huonoimmista salasanoista 2017:

1. 123456 2. password 3. 12345678 4. qwerty
5. 12345 6. 123456789 7. letmein 8. 1234567
9. football 10. iloveyou 11. admin 12. welcome
13. monkey 14. login 15. abc123 16. starwars
17. 123123 18. dragon 19. passw0rd 20. master
21. hello 22. freedom 23. qaswsx 24. trustno1

 

Tässä linkki alkuperäiseen artikkeliin The Independentille ja suomenkieliseen versioon MTV.fille (kuva ja lista salasanoista on myös lainattu MTV:ltä).